Eettisen liiketoiminnan kehittämisen parissa saamme ko. teeman osalta nähdä hyvin vaihtelevalla tietoisuuden ja toimeentarttumisen tasolla olevia organisaatioita. Tämä vaihtelu pätee oman kokemukseni pohjalta toimialaan tai organisaation kokoon katsomatta. On melko yllättävä havainto, että suuressakin kokoluokassa samalla toimialalla toimii yrityksiä, joista toisessa kysytään; ”miksi eettisyyteen pitäisi erikseen panostaa?” ja toisessa ajatellaan, että ”tämä on sekä riskien hallinnan että liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisen kannalta ainoa tie, toimimmehan luottamusbisneksessä”. Toki kummassakin esimerkkitapauksessa koetaan tärkeäksi toimia luottamuksellisesti ja kestävästi, lukuisten eri sidosryhmien odotuksiin samanaikaisesti vastaten. Vain ensiksi mainitussa kuitenkin koetaan olevan immuuneja ongelmille ja että eettinen toiminta tapahtuu itsestään.
Olemme aina silloin tällöin pysähtyneet tunnistamaan niitä elementtejä, jotka erottavat ääripäitä toisistaan. Avainkysymys on; mikä aktivoi organisaation kehittämään eettisyyttään? Vaikka maailma ei ole tietenkään näin yksinkertainen, olemme asiakaskokemusten perusteella tunnistaneet kaksi pääryhmää. Toisessa ovat ne organisaatiot, joissa riskit ovat realisoituneet. Esimerkiksi prosessi on pettänyt tai vanha käytäntö paljastunut ja todettu julkisesti epäeettiseksi, yksilö on tietämättömyyttään, ahneuttaan tai muista syistä tehnyt omia ratkaisujaan tai lyhyen aikavälin tulospaineisiin on yritetty vastata keinolla millä hyvänsä. Kun maine saa tarpeeksi suuren kolhun, asiakkaita menetetään ja/tai ylin johto on riittävässä median ristitulessa ja pääsee kouriintuntuvasti nauttimaan julkisesta häpeästä, alkaa yleensä myös eettisyyden kehittämisen parissa tapahtua.
Toinen kehittämiseen panostava ryhmä näyttää aktivoituvan edellistä positiivisemmasta lähtökohdasta. Sieltä löytyy tyypillisesti joku ylimmässä johdossa toimiva tai ylimpään johtoon vahvassa vaikutusasemassa oleva, yksi tai useampi, edelläkävijä ja voimakas vaikuttaja, jolla on vahva eettisyyteen kytkeytyvä arvopohja. Eettisyys ei näiden henkilöiden mielestä ole pelkästään riskien hallintaa tai liiketoimintaa, vaan se on itsessään tärkeää. Tutkimustietokin kannustaa lähestymistapaan, jossa eettisyyttä pidetään velvollisuutena ja itseisarvona riippumatta seurauksista. Vaikka eettisyydellä onkin liiketoimintaan paljon positiivisia vaikutuksia, niiden on vaikeampi toteutua jos eettisyys nähdään vain esim. keinona tehdä rahaa.
Muiden esimerkki, tutkimukset ja logiikka eivät kuitenkaan tunnu vakuuttavan niitä, jotka eivät vielä ole tietoisia eettisyyden merkityksestä liiketoiminnassa. Se, että riskit realisoituvat naapurifirmassa ei tunnu aktivoivan kilpailijoita, eikä myöskään se, jos joku on onnistunut eettisen toimintatavan rakentamisen avulla luomaan vahvaa kilpailukykyä. Asiat täytyy saada kokea ja keksiä omakohtaisesti. Joillekin riskien realisoituminen on ollut niin kova kolaus, ettei siitä ole enää toivuttu. Esimerkiksi konsulttiyhtiö Arthur Andersenin taru loppui lyhyeen ja käytännössä 80.000 ihmistä menetti työpaikkansa kolmessa kuukaudessa. Mittakaavan ja virheen ollessa riittävän suuri, ei riskin realisoitumisen jälkeen ehdi enää tehdä ihmeitä. ”Katto kannattaa korjata kuivalla säällä” – pätee tässäkin asiassa.
Johtamisen ja organisaation eettisyyden kehittämiseen ei ole ainakaan vielä Suomessa pakko panostaa, kuten muualla. Vapaaehtoista päätöstä oman organisaation kohdalla tehdessä on kuitenkin hyvä tiedostaa, että panostamatta jättäminen tarkoittaa hallitsemattomia riskejä ja menetettyjä liiketoimintamahdollisuuksia.
- Otso
