Ensimmäisenä aamuna kaikkia jännitti, mitä tuleman pitää. Tunne on välttämätöntä kirjoittaa juuri näin sen vuoksi, että ryhmä on niin kova, että he uskaltavat puhua tunteistaan suoraan. Matka köyhälle asuinalueelle oli hiljainen ja miettivä. Joku sen yhteisen tuntemuksen sanoikin ääneen: onnistummeko ja saammeko riittävästi tänään aikaan?
Työkohteenamme on Otjomuise Day Centren eli lasten päiväkodin ja koulun jälkeisen iltapäiväkerhon piha. Se on niin sanotusti karu: kivikovaa hiekkaa, yksi rikkinäinen keinu ja pieni liukumäki. Tehtävänämme on rakentaa kaksi keinua lisää, korjata rikkinäinen, kaivaa kaikenlaisia rakenteita ja pystyttää ns. tree house eli puun ympärille pystytettävä maja.
Työmaa käynnistyi häkellyttävällä vauhdilla. Noin vartti saapumisemme jälkeen päivän johtajapari oli jo organisoinut meidät kunkin omiin hommiimme ja sitä ennen kertonut meille päivän päämäärät ja prioriteetit: terveys ensin, sitten oppiminen ja kolmanneksi tuloksellisuus. Ensiksi mainittuun sisältyi myös Otjomuise Day Centren lasten ja henkilöstön terveys ja turvallisuus.
Ensimmäinen johtajapari vauhdissa
Aamupäivä kului huhkiessa ja vaihdellessa vuoroja eri työpisteissä. Johtajat huolehtivat aktiivisesti veden juomisesta, tauoista ja riittävän leppoisasta työrytmistä. Silti aika monella oli kohtuullinen hiki pinnassa! Onneksi pomot komensivat yhteisille tauoille ja muutenkin katsoivat peräämme.
Söimme lounaan paikallisten vapaaehtoisten kanssa ja saimme mm. kuulla, että talvella (kesä-elokuussa) täällä on usein yöllä pakkasta. Täkäläinen kulttuuri on kovin lähellä suomalaista siinä mielessä, että kanssakäyminen on tunkeilematonta. Hetken siinä meni, että saimme jutun liikkeelle ruuan ääressä. Lapset opettivat meita innokkaasti tervehtimaan maan tavalla.
Opettelemme tervehtimään
Iltapäivällä aurinko paahtoi korkealta ja kovaa. Siinä alettiin ottaa mittaa sekä naisesta että miehestä. Tavoitteen suhteen olimme mietteliäitä. Mitenköhän tämä onnistuu. Lisäksi yhden kivenjärkäleen alta paljastui muurahaispesä, mikä sai liikettä sekä meihin että muurahaisiin!
Lopputuloksena olimme kuitenkin ylittäneet tavoitteen: aidan pohja oli kaivettu, uimakuoppa oli melkein valmis, tree housen kulmatolppien kuopat valmiina. Tuntui hyvältä!
Päivän teemaksi tuntui nousevan vastuun kantaminen ja uhrautuminen, miten ne voivat kääntyä vastakohdikseen, jos toiminta viedään riittävän pitkälle. Vastuun kantaminen voi kääntyä yksin tekemiseksi ja uhrautuminen haitata omaa hyvinvointia. Aristoteelinen idea kohtuullisuudesta tuntuu toimivan tänäkin päivänä.
Illan palautekeskustelut noudattivat Herrakukkarossa luvattua laatua ja syvyyttä. Jokainen meistä sai arvokasta palautetta omasta toiminnasta, juuri sellaista, mitä emme arjessa saa, vaikka pyytäisimme. Mistä johtuu, että meihin reagoidaan juuri niin, kuin reagoidaan? Toimitusjohtajan ei ole helppoa saada alaisiltaan syvällistä ja suoraa palautetta. Joku ryhmästä totesikin, että ensimmäistä kertaa sai ymmärrystä siihen, miltä oma käytös voi vaikuttaa toisen silmin.
