Operaatio Juuriharja -johtamisvalmennuksen rakennustyö jatkui läpi viikonlopun tauotta. Se tarkoittaa, että monilla meistä tuli kahden viikon työputki ilman lepoa.
Pitkät päivät fyysisessä työssä ja intensiiviset palautesessiot iltaisin tarkoittivat, että kun vapaapäivä koitti, oli lepo tarpeen ja tervetullutta.
Vapaata oli kuitenkin vain yksi päivä ja sen jälkeen valmennus jatkui saatua palautetta tutkiskellen ja jäsentäen.
Pohdintaa tehdään luonnonhelmassa ja luonnon elementtejä hyväksi käyttäen. Näkökulmia haetaan avarista näkymistä ja dyynillekin kapuamalla.
Tuntuu, että olemme olleet pitkään poissa ja meissä on tapahtunut paljon. Kotona kaikki on kuitenkin ennallaan. Miltä tuntuu palata omaan arkeen?
Tämä kokemus on niin intensiivinen, että sitä on vaikea avata muille.
Kahden viikon aikana on käynnistynyt isoja pohdintoja ja asiat varmaankin loksahtelevat paikoilleen pitkän ajan kuluessa
Uusi, syventynyt ja tietoisempi johtamisote näkyy vahvimmin johdonmukaisesti toistuvissa pienissä teoissa ajan mittaan. Mullistuksiakin voi tulla, mutta hötkyilemättä paras.
Vuoden mittaisen coaching-prosessin sekä kahden viikon lähijakson Namibiassa sisältävä Operaatio Juuriharja leadership lab on valmennus kunnianhimoisille ja rohkeille johtajille.
Lataa valmennuksen esite ja tutustu Operaatioon syvemmin katsomalla webinaaritallenne Operaatio Juuriharja käytännössä ja Q&A.