Vuosia sitten yritimme ystäväni kanssa muistella aikoja, jolloin olimme viimeksi olleet pitkästyneitä. Kaivelimme muistin sopukoista hetkiä, joissa kello pysähtyy, eikä ole mitään tekemistä. Hämärästi mieleen nousi kuvia teini-iän kesäloman ensimmäisistä sadepäivistä ja pakollisista reissuista vanhempien kanssa. Viime vuosilta ja vuosikymmeniltä emme pitkästymisiä muistaneet. Tekemistä oli aina löytynyt.
Tänä kesänä voisin taas pitkästyä. Työelämän mantran vastaisesti en aio tehdä lomalla mitään. Aion vain olla ja pysytellä kaikessa vanhassa, tutussa ja perinteisessä. Annan piut paut ikuiselle oppimiselle, hyödyllisten taitojen opettelulle, joustavuudelle ja jatkuvalle muutokselle. Tiikerinloikat saavat jäädä nyt tekemättä ja kärryiltäkin voin tippua ihan vapaasti.
Automatkan, tavaroiden pakkauksen ja ruokamarketeissa pyörimisen aikana vielä emmin. Menisinkö sittenkin kesäkurssille? Mistä kaikesta jäänkään paitsi? Onko tässä nyt järkeä?Perillä mielipaikassani törmään täydelliseen hiljaisuuteen, tuulensuhinaan puissa, lintujen lauluun, keskikesän vihreyteen, valkoisiin koivunrunkoihin sinisenä kiiltävää Saimaata vasten. Täällä aika pysähtyy, tohina loppuu ja mieli vapautuu aikatauluista ja turhista määreistä. Niityn hento tuoksu, viileä, samettinen järvivesi, laiturin sileä puupinta jalkojen alla muistuttavat, että täällä voi vain olla, katsoa, nuuskia ja kuunnella. Olla osa jotain paljon suurempaa.
Mietin miten päivät etenevät. Miltä toimettomuus ja arjen perusasioiden toistaminen tuntuu? Herättääkö käen kukkuminen saman rauhaisan mielentilan vielä kuukauden kuluttua? Pitäisikö sittenkin keksiä jotain uutta opittavaa?
Muistutan itseäni, että itämaisessa filosofiassa vähään tyytyminen synnyttää arjen estetiikkaa. Parasta tehdä siitä, mitä käsillä on. Turhan materian ja tekemisen haalimisesta pidättäytyminen tuo rauhaa. Rauha luo pohjaa myös todellisen minuuden syntymiselle eli sille, että ymmärrämme, että olemme täällä muita varten.
Tällöin myös elinikäisen oppimisen merkitys muuttuu, emme opiskele ainoastaan itseämme varten vaan jakaaksemme tietoa muiden kanssa. Mitä minä voisinkaan tarjota ja jakaa muille? Ketä haluaisin tavata ja kenen kanssa aikaani viettää?
Lomaa voi suunnitella rationaalisesti ja ahertaa sitä sitten viikko viikolta. Lomaa voi elää myös improvisoiden, oivallus oivallukselta ja katsoa minkälainen loma näin syntyy.
Luonnon vihreyden keskellä, puiden siimeksessä, kumpupilvien alla oleminen on arjen estetiikkaa parhaimmillaan. Mielipaikassa on helppo olla ja hengittää. Tehdä arjen perusasioita silloin kun huvittaa ja mennä välillä uimaan.
Kesä-arki tuntuu nyt hyvältä, tähän ei pitkästy. Luovutaan turhasta ja pysytään kesäihmisinä.
