Viimeisen tyopaivan teema oli lapsellisuus. Paivan johtajat delegoivat vastuuta tasaisesti ryhman kesken ja kertoivat, etta vihdoin oli lupa myos hullutella lasten kanssa. Aamulla saimme ensimmaiseksi valmennusta hullutteluun, kun keskuksen yksi opettaja opetti meille muutaman paikallisen lastenlaulun koreografioineen. Naama ei pysynyt peruslukemilla millaan, kun lauloimme ja vemputimme itseamme tahdissa.
Paivan mittaan kavimme jokainen tanssimassa ja pelleilemassa seka piirtamassa lasten kanssa vuorollamme. Hulluttelun aikana kaikki muut puursivat tyon valmistumisen eteen.
Iltapaivalla piha saatiin siivottua juuri ajoissa juhlia varten. Tunteet olivat pinnassa, kun marssimme puhtaissa t-paidoissamme tilaisuuteen. Paikalla oli kaupungin henkilokuntaa, mm. hanketta eteenpain PEACEn aloitteesta vienyt sosiaalityontekija seka korkeampikin viskaali. Myos kirkon edustus oli lasna, samoin vanhenpain yhdistyksen hallitus. Koko keskuksen henkilokunta, lapset ja me tyolaiset olimme myos ojennuksessa.
Ohjelmassa oli puheita ja lasten esityksia. Saimme kokea niin paljon lampoa ja kiitollisuutta, etta nenaliinat oli kaivettava esiin. Muurin mursi lopullisesti paikallinen tyonjohtaja Mr. Kahmann, joka oman kielitaitonsa ylittaen ylisti yhteistyotamme ja sen merkitysta. Han kertoi, etta olimme avanneet jotakin uutta ja lamminta hanen sydamessaan. Tunne oli ja on vahvasti molemminpuolinen.
Virallisen osuuden jalkeen alkoivat lasten juhlat. “Uima-allas” avattiin ja saimme seurata aivan rajatonta riemua ja vilsketta. Heittaydyimme viela tanssiin aikuisten kesken ja opettelimme kwasa kwasaa.
Lopulta oli aika lahtea pois. Matkalla oli autossa hiljaista. Nyt lahdemme autiomaahan ja olemme yhteyksien tavoittamattomissa, edes kannykkaverkkoa ei ole.
