Skip to content
Mika Monto12.9.2013 11:21< 1 min read

Arvojohdettu Yritys

Olin vuosia sitten aloittamassa erään suuren suomalaisyrityksen koulutusrupeamaa eteläsuomalaisessa kongressihotellissa. Yrityksen pääjohtaja oli avaamassa ensimmäistä päivää. Parinkymmenen minuutin avaus oli luonteeltaan lämmin, kannustava, inspiroiva ja jopa isällinen. Ainoa tilanne, jossa puhe muuttui kiivaaksi ja selkeästi palavaa tunnetta sisältäväksi, oli hänen puhuessa yrityksen arvoista.

”Se, joka ei pysty elämään arvojemme mukaan, saa lähteä.” Näin pääjohtaja linjasi silmät palaen. Myös äänen sävy oli sellainen, että viesti teki mieli uskoa. Hän jatkoi muutamalla tosielämän esimerkillä, jossa työntekijä oli saanut lähteä toimiessaan arvojen vastaisesti.

Arvot ovat nykyajan merkitystä huutavassa (työ-)elämässä liima, joka pitää organisaatiot kasassa. Jos arvot määritellään organisaatiota vahvasti osallistaen, niitä noudatetaan linjakkaasti, tehdään päätöksiä niiden merkityksiin tukeutuen, yleisesti eletään kuten puhutaan, niin moni asia ihmisten arjessa helpottuu.

Yritys joko on – tai ei ole arvojohdettu. Arvot joko näyttelevät vahvaa roolia tai sitten niillä ei ole roolia lainkaan. Vasemmalla kädellä hoidetut arvoprosessit ovat yhtä tyhjän kanssa ja pahimmassa tapauksessa hyvää tarkoittava prosessi voi kääntyä itseään vastaan ja muuttua työntekijöiden mielessä vitsiksi. Arvoihin siis kannattaa panostaa – ja tehdä se kunnolla.

Mika

 

juuriharjan_toimistolla.jpg

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT

Erika Heiskanen17.10.2019 klo 7.462 min read

Suo siellä, media täällä

Media on nopea ja ketterä kritisoimaan epäeettistä toimintaa. Samalla asialla ovat monet kansalaisjärjestöt. On tärkeää, että ...
Lue tästä
Mika Monto25.2.2013 klo 9.323 min read

Minäkö myyjä? Ehei, olen huippuasiantuntija.

Tuttu ja osin myös ahdistava tilanne useissa yrityksissä on se, kun mietitään, miten olemassa olevilla resursseilla saadaan ...
Lue tästä
Otso Jukarainen22.8.2013 klo 11.212 min read

Arvoprosessi – HR-pehmoilua vai konkreettista liiketoiminnan vauhdittamista?

Törmäämme silloin tällöin tilanteisiin, joissa jonkun asiakkaan sidosryhmän, melko usein HR:n, aloitteesta on esitetty tarve ...
Lue tästä