Lapsi kyselee vauhtiin päästyään loputtomasti. Aikuinen on siinä kysymyssateessa painostettu tuottamaan vastauksia. Kaikki asiat pitäisi tietää. Ja vielä selittää sekin, että miksi.
Jostakin syystä tämä aikuisen rooli suhteessa lapseen on kummallisella tavalla levinnyt työelämään. Ja mennyt yli. Kysymyksiin pyritään tuottamaan vastauksia kilvan, jo ennenkuin on edes ymmärretty kysymystä. Toisinaan vastataan jo ennen kuin kysymystä on edes kuunneltu loppuun. Lopputuloksena on näennäistietämistä, hosumista, korjaamista ja uudelleen tekemistä, pattiin ottamista ja silkkaa tyhmyyttä, taitamatonta ajattelua.
Oikeastaan kyseessä on ajattelun puute. Eräs arvostamani psykologi-kollega kerran totesi, että vastaukset lopettavat ajattelun, kun taas kysymykset avaavat ajattelua. Vastaukset siis lopettavat ajattelun. Kun nopeat aivot tuottavat nopean vastauksen puolikkaaseen kysymykseen, on ajattelu saatu minimoitua. Sitten voidaan manata, mikseivät hommat etene ja ideat toimi. Ja ihmetellä odottamattomia seurauksia.
Kieltämättä se vaatii ponnistelua, että aina pysähtyisi hiukan miettimään ennen kuin vastaa. Vielä enemmän ponnistelua tarvitaan sen miettiminen, millaisia kysymyksiä kuhunkin kysymykseen liittyy.
Joissakin asioissa on helppo hahmottaa, että taustat on ensin selvitettävä ainakin karkealla tasolla. Jos sinulta vaikka kysyttäisiin, paljonko vettä uima-altaaseen tarvitaan, todennäköisesti haluaisit ensin tietää joitakin kriittisiä mittoja altaasta. Sen lisäksi olisi vielä mietittävä, miten täyteen allas halutaan, jolloin pitäisi kenties uhrata hetki altaan käyttötarkoitusten määrittelyyn: lapsille vai aikuisille, uimahyppyyn vai pulikointiin?
Asiantuntijaorganisaation abstrakteissa, monimutkaisissa kysymyksissä vaaditaan osaamista sen hahmottamiseen, mitkä kysymykset luuraavat esitetyn kysymyksen takana, millaisia intressejä eri ratkaisuvaihtoehtoihin sisältyy, mitä arvoja milloinkin toteutetaan ja mitä seurauksia ja seurausten seurauksia mistäkin voi seurata.
Aristoteelinen kohtuuden ajatus lienee kysymisessä kuitenkin paikallaan. Ratkaisujakin on tehtävä ja vietävä asioita eteenpäin. Loputon kysely ja jahkailu ei laadukkuudessaan korvaa puutteita määrässä. On samanaikaisesti onnistuttava tekemään päätöksiä riittävässä tahdissa JA laadukkaasti.
Te työpaikkojen filosofit, nostakaa päänne ja kyselkää. Kyselkää kuitenkin rakentavasti. Auttakaa etsimään kestäviä ratkaisuja ja tukekaa esihenkilöitänne. Pelkkänä älyharjoituksena tehty kysely voi turhauttaa kuulijat.
- Erika
