Kuudennen työpäivän alussa jalka hiukan painoi. Aurinko alkoi paistaa heti aamusta ja turistin näkökulmasta tilanne olisi ollut unelma. Meidän näkökulmastamme päivä käynnistyi turhan aurinkoisena. Juomisen ja työn rytmityksen kanssa johtajat saisivat olla erityisen tarkkana – taas kerran. Sekin kävi mielessä, että miten me osaisimme huolehtia jaksamisesta arjessa, ilman auringon pakottavia säteitä.
Päivän johtajille Tuirelle ja Raimolle homma oli selvää: talo pitää viimeistellä ja piha pitää saada valmiiksi. Ja juomisesta pitää huolehtia.
Työhön ryhdyttiin luovasti ja itseohjautuvasti, nakit jaettiin kyllä kullekin. Ikkunan pokien viimeistely eteni, talon seinän ja sokkelin välinen raja kirkastui ja etupihan kivetys valmistuivat kohta kohdalta. Lounastauko oli tervetullut!
Johtajat kannustivat meidät lämpimästi lounaalta takaisin työn ääreen, tauon ilmeisesti venyttyä hieman. Iltapäivä tiheni kohti iltapäivän teehetkeä, joka olisi samalla loppukaronkka ja päätöspuheiden paikka.
Loppurutistuksen ollessa kuumimmillaan alkoi taivaalta ripotella vettä. Meillä tahti vain kiihtyi, koska tiesimme jo entuudestaan, mitä ripottelusta seuraisi. Kiveä juntattiin maahan kalanruotokuvioon siihen tahtiin, että harvoin näkee. Seuraava tiili oli aina juuri oikeassa kohdassa odottamassa laittajaansa ja laittajan nakkia vaihdeltiin parin rivin välein, jotta tahti pysyy yllä ja myös siksi, että kaikki pääsevät osallisiksi.
Lopulta taivas aukeni ja vettä tuli kaatamalla. Viimeiset kivet tuupattiin jo sellaisessa fiiliksessä, että sellaista harvoin kokee. Ylävitoset siihen päälle ja kipin kapin työvälineet suojaan ja sisätiloihin, kahvittelua valmistelemaan.
Loppujuhla oli koskettava ja tunnepitoinen. Uudet ystävät ja yhteinen uurastus taustalla saivat silmäkulmat kostumaan kun Hetty, PEACE Centren johtaja piti meille puheen. Ei ollut epäselvää, oliko työmme merkityksellistä.
